Maahisen mahti, vesihiiden voima

Helkaliitto julkaisee kesäkuun 2020 alussa kuva- ja tietokortit, joiden avulla voi tutustua suomalaisiin haltijoihin ja perinteisiin. Metsänpeitto, Näkki ja Höyheneukko eivät ole enää tuttuja nykysuomalaisille. Kuvakortit ohjaavat keskustelemaan myös muista perinteisiin tai tapakulttuuriin liittyvistä asioista ja luovat polkua menneen ja nykyisyyden välille.

Kuvituksesta vastaa Rami Eronen. Kortteja voi tilata hintaan 35e (+postikulut) toimisto(a)helkanuortenliitto.fi tai tästä linkistä. Korttipakassa on 46 kappaletta A6-kokoista kaksipuoleista korttia.

Kortit herättelevät tarinankerrontataitoja, joita me suomalaiset kannamme kulttuuriperintönämme. Suullista kansanperinnettä ovat ne tarinat, varoitukset ja loitsut, joita on arkisen työn ohessa kerrottu lapsille. Vedenhaltijalta on pyydetty: “Anna, Antti, ahvenia!” Kotitonttu liikkuu kotitalonsa pihapiirissä yhdessä rakastetuimmista joululauluistamme. Veden pelottavista vaaroista on varoiteltu Näkin uhalla. Oivaltava kortinlukija lisää omista muistoistaan ja kokemuksistaan tarinoihin lisäsuolan.

Korttien tekstit perustuvat pääosin Mervi Kosken humoristisella otteella kirjoitettuun oppaaseen “Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja”. Korttien tarkoitus on tuoda tietoa haltijoista ja vanhoista uskomuksista nopeasti omaksuttavaan tietoon lyhyiden tekstien ja kuvien avulla. Kortit ohjaavat keskustelemaan myös muista perinteisiin tai tapakulttuuriin liittyvistä asioista ja luovat polkua menneen ja nykyisyyden välille.

Kansanperinne on kannateltu vuosisadat suullisena tarinana. Sähköisen median ja digiloikkien myötä aikuisen ja lapsen vuorovaikutuksen väliin on tullut kapine. Maahisen mahti ja vesihiiden voima on siinä, että tarina vangitsee kuulija ja kertojan, eikä keskittynyttä vuorovaikutusta voimakkaampaa opettajaa ole.